9.

Puhelin yrittää tuhota mun hermot. Ei tää rakkine anna mun edes kirjautua ulos toiselta tililtä selaimessa, että voisin kirjautua hopeasoopelin tilille ja julkaista vaikka kommentin saati tehdä mitään muutakaan. Pitää avata tietokone, kunhan ehdin.
Se sentään toimii vielä, eikä pikkuinen kissa ehtinyt jyrsimään sen virtajohtoakaan ennen kuin tajusin piilottaa kaikki asunnon johdot. Kaks laturia se kyllä tuhosi.

Mä huijasin. Tää mekko on sittenkin kokoa 36, koska olin jossain välissä sohlannut ne sekaisin. Menee tääkin, mutta olisin käynyt vaihtamassa, jos en olis jo leikannut kaikkia turhia lappuja pois. Hienosti!

Mulla on taas kausi, etten osaa nukkua ilman lääkettä. Pyöritän kaikkee päässä ja kiroan, kun jokainen asento tuntuu epämukavalta. Ni mä yks yö päätin, että biologia saa odottaa kevääseen ja kirjotan kaikki huimat neljä ainetta kerralla.

Mun veli kävi nuorisopsykiatrian polilla. Meiän äiti on käärmeissään, kun taas on aikaa sosiaalityöntekijälle ja onneks myös lääkärille.
Se jotenkin iski muhun. Mä en enää edes ole niin tiivis osa meidän perhettä. ...Tai se kai siinä onkin, et meillä ei taida olla mitään perhettä edes. Mut silti. Aina jotain. Aina on vaikeeta ja aina pitää ravata paikoissa. Aina menee päin seinää ja ikinä mikään ei oo hyvin.
Tällä kertaa ei oo sentään mun vika, että sossu puuttuu asiaan.

Mulla on vaikee olo, ilman mitään sen erikoisempaa syytä. Joka päivä on se pieni hetki, kun mä vuodatan pari kyyneltä, että ois helpompi olla.
Tänään mun siskon hamsteri kuoli, sitäkin mä itkin. Mut se olikin superhamsteri, joka hamstras pitempään kun kukaan ois arvannut.